SOPIMUSEHDOT

1. Liikuntajäsenkortti on voimassa määräaikaisena valinnan mukaan vähintään yhden normaalihintaisen kalenterikuukauden tai erikseen sopimuksessa ilmoitetun ajan esim. 3kk tai 12 kk, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassaolevana yhden kalenterikuukauden irtisanoutumisajalla (= voimassa irtisanoutumispäivästä seuraavan kuukauden viimeiseen päivään) tuolloin voimassa olevin asiakashinnoin, mikäli uutta määräaikaista sopimusta ei tehdä. Jäsenkortti on aina henkilökohtainen. Väärinkäytöksestä veloitetaan 100 eur/tahallinen väärinkäytöskerta kortin omistajalta. Alle 18-vuotiaan sopimuksen allekirjoittaa huoltaja.

2. Paperilaskussa laskutuslisä on 8,00€/lasku. E-laskulisä on 0,80€/lasku (=toimisto-/osamaksulisä). Etukäteismaksut (käteismaksut, liikuntasetelit ym.) tulee suorittaa 21 päivää ennen laskun eräpäivää. Muodostunutta E-laskua tai paperilaskua ei voi jälkikäteen maksaa asiakaspalveluun. Asiakas on itse vastuussa E-laskun aktivoinnista klubin henkilökunnan ohjeiden mukaisesti. Mikäli E-laskua ei ole aktivoitu vähintään 21 päivää ennen laskun eräpäivää on klubi oikeutettu paperilaskutukseen (laskutuslisä 8€). Ennakkoilmoituksena veloituksista toimii tämä jäsensopimus. Pyynnöstä jäsenellä on oikeus saada ennakkoilmoitus ennen jokaista veloitusta (kustannukset tästä veloitetaan jäseneltä).

3. Yrityssopimustapauksissa sopijapuolet ovat FIT -klubi ja palvelun ostanut jäsen. Yritys korvaa jäsenen harjoittelusta yrityssopimuksessa määritellyn määrän, jonka suuruuden jäsen klubille kertoo. Mikäli jäsen eroaa yrityssopimuksen alaisesta työpaikastaan tai yritys lopettaa yrityssopimuksen mukaisen osuuden maksamisen, on jäsen viimekädessä vastuussa maksusuorituksista.

4. Liikuntasopimuksen irtisanominen: Mikäli jäsen haluaa lopettaa sopimuksen on hänen kirjallisesti ilmoitettava asiasta yksi (1) kalenterikuukausi ennen sopimuskauden loppua. Toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa on yhden (1) kalenterikuukauden irtisanomisaika. Irtisanottu sopimus päättyy kirjallisesta irtisanomispäivästä lukien aikaisintaan seuraavan kuukauden viimeisenä päivänä. Muutokset tehdään aina kirjallisesti ja irtisanoutuminen astuu voimaan, kun molemmat sopijapuolet ovat vahvistaneet irtisanoutumisen. Sopimuksen irtisanominen voimassa olevan tauon aikana ei ole mahdollista. Kanta-asiakkuuksissa on aina määräaikainen peruskausi esim. 12 kk. Määräaikaisuuden jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana silloin voimassaolevin jäsenhinnoin. Määräaikaisen sopimuksen irtisanominen on mahdollista vain määräaikaisen sopimuskauden päätyttyä. Mikäli jäsen haluaa irtisanoa sopimuksen kesken määräaikaisuuden, tulee hänen maksaa saamansa Kanta-asiakasedut yritykselle sekä sopimuksesta koituva purkukulu, joka on 29,95€/4 vko jäsenyyden voimassaolon ajalta. Ostettu määräaikainen liikuntapalvelu voidaan myös vaihtaa
kokonaishinnaltaan vastaavaan muuhun palveluumme sopimuksen loppuosasta.

5. Toistaiseksi voimassa olevan liikuntasopimuksen keskeyttäminen: Jäsenyyden tauottamisesta on sovittava etukäteen kirjallisesti asiakaspalvelun kanssa esim. sähköpostilla. Keskeytyksen voi aloittaa aikaisintaan jo laskutetun maksukauden päätyttyä. Tauotus on aina määräaikainen, min. 4 vko tai pitkäaikaisissa tapauksissa max.12kk. Taukoajan jälkeen käyttöoikeus sekä veloitukset käynnistyvät automaattisesti. Viive keskeytysilmoituksesta sen aktivointiin on vähintään 21 päivää. Sopimuksen irtisanominen kesken määräaikaisen tauon ei ole mahdollista, vaan jäsenyyden tulee olla aktiivisena vähintään yhden kalenterikuukauden ajan tauon jälkeen.

6. Määräaikaisen jäsensopimuksen keskeyttäminen (max.12 kk): pitkäaikaisen sairauden (yli 2 kk), raskauden tai armeijan takia jäsenyys voidaan keskeyttää määräajaksi. Keskeytysturvan aktivoimiseen on esitettävä kirjallinen todiste, kuten esim. lääkärintodistus, palvelustodistus tmv. Muutokset jäsenyyteen tehdään aina kirjallisesti ja tauko astuu voimaan, kun molemmat sopijapuolet ovat vahvistaneet tauon päivämäärät. Keskeytys ei lyhennä maksullista peruskautta. Myös sovittua maksusuunnitelmaa voidaan muuttaa kesken sopimuskauden. Keskeytysturva aktivoituu muutoin samoin ehdoin kuin kohdassa (5).

7. Klubin jäsenellä on oikeus vastikkeetta tuoda ystävä vieraaksi klubille. Vieraan tulee aina sopia tutustumisesta etukäteen klubin henkilökunnan kanssa sekä täyttää klubin vieraskortti. Saman vieraan saa tuoda klubille vastikkeetta yhden (1) kerran. Tämän jälkeen vieras maksaa hinnaston mukaisen palveluhinnan käynneistään. Tahallisesta virheellisestä käynnistä (=kortin luvattomasta käytöstä) veloitetaan kortin omistajaa 100,00€/käyntikerta + 8€ laskutuslisä. Kortin katoamisesta on heti ilmoitettava henkilökunnalle.

8. Ole.Fit-klubin jäsenenä olet oikeutettu vierailemaan muilla Ole.Fit-keskuksilla kaksi kertaa kalenterikuukauden aikana (pois lukien oman talousalueen klubit 10 km säteellä kotiklubistasi). Vierailuoikeus on voimassa asiakaspalvelun aukioloaikoina ja todetaan Ole.Fit vierailijakortilla, jonka saat pyydettäessä oman klubisi asiakaspalvelusta. Tarkista vierailtavat Ole.Fit klubit ja asiakaspalvelun aukioloajat osoitteessa www.ole.fit.

9. Kuntokeskus varaa itselleen oikeuden muuttaa sopimuksen etuja ja ehtoja. Ehtojen muutoksista ilmoitetaan jäsenistölle 2 kuukautta ennen muutosta. Mikäli jäsenen etujen on katsottava hänen kannalta olennaisesti huonontuneen, voi jäsen irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin 1 kuukauden kuluessa siitä, kun muutoksista on ilmoitettu salin ilmoitustaululla tai muuten paikassa, jossa muutoksen käsittämistä asioista tavanomaisesti ilmoitetaan. Mikäli jäsen ei ole irtisanonut sopimusta kuukauden kuluessa siitä, kun asiasta on asianmukaisesti ilmoitettu, katsotaan asiakkaan hyväksyneen muutokset.

10. Muista myös ystäviäsi saamillasi ystävälahjakorteilla/-passeilla (3 kpl liikuntalahjakortteja).

11. 30 päivän vaihto-oikeus (määräaikaiset 12kk+ sopimukset). Mikäli elämäntilanteesi vaihtuu tai mielesi muuttuu voit vaihtaa tällä sopimuksella ostamasi liikuntapaketin 30 päivän sisällä ostopäivästä seuraaviin palveluihimme: 5 x 45 minuutin hieronta á 45€/krt tai 3 x PT –ohjauspalvelu á 75€/krt tai 450 minuutin solariumkortti á 0,50€/minuutti (+pantti 10 €/kortti). Vaihtotarjouksen hinnoissa on jo huomioitu mahdollisesti saamasi lahjakorttien tms. arvot. Vaihtotarjousta tai kampanjatarjousta ei voi yhdistää muihin saamiisi kampanjaetuihin tai -tarjouksiin. Ennen vaihtoa jo käytetyt PT-palvelut tms. palvelut laskutetaan erikseen. Vaihtotarjouksen palvelut vaihtelevat toimipisteittäin.

12. Kampanjatarjoukset ja liikuntalahjakortit. Kaikki kuntokeskuksen tarjouskampanjat edellyttävät sopimuksen normaalihintaista määräaikaisuutta: 1 kalenterikuukausi, 12kk tai erikseen sopimuksen mainitun ajan. Liikuntalahjakortit 25€, 30€, 50€ tai muu sopimuksessa mainittu summa hyvitetään
asiakkaan aloituskaudesta. Tutustumisedun lunastaminen edellyttää myös yllä mainittua määräaikaisuutta, joka on aina vähintään yksi normaalihintainen kalenterikuukausi. Lisätietoja liikuntasopimuksen voimassaoloajasta kohdassa 1 ja irtisanomisesta kohdassa 4.